25.1.2014%20-%201-normal.jpg

 Se pakkanen sitten lauhtui vihdoinkin näin aamusesta vain -8 näyttää -20 sijaan. Eilen kutkutti mopon selkään kun tallille kyökki hommiin tulessani huomasin että täällähän on melkeen helle edeltäneisiin viikkoihin. Jos olisi leivonnaiset mahtuneet savottareppuun oisin päristellyt paikalle asiaan kuuluvin tavoin. No jos on tuhon sää ennustukseen luottamista on seuraavalle kokoukselle puolentoistaviikonpäästä varma tapa saapua paikalle. Nyt alkuviikko näyttäs pyörivät -10 asteen seutuvilla ja loppuviikosta vähän kiristyy mutta ei kovin korkeisiin lukemiin, eikun sekottelemaan pensiiniä ja mopo hyrisemään.

 Tallillamme oli tosiaan kerhovierailu ja paikalle saapui muita mopokerholaisia Riksusta ja Hollolasta. Oli ihan mukava tapa viettää 4h päivästä vaikka itse nyt keskityin niihin kyökkihommiin niin silti oli oikein mukava porukan kohtaaminen. Tulipa siinä turistua enemmän sitten omankin porukan kanssa ja kyllä se vaan sellainen paikka on että sinne voi aina mennä omana itsenään ja aina on mukavaa tavata. 

 Illallan hiukan väsytti kun jostain syystä taas heräilin ihan älyttömän aikaisin vaikka viikonloppuna saisi nukkua tulee herättyä siihen mennessä kuin yleensä töihin lähtisi. Piti ottaa pienet päikkärit ja niiden jälkeen sitten olikin taas uutta puhtia. Katselin tuota mopoa tuossa pöydällä ja kohtahan pöytä lähtee uusille konnuille hoitamaan oikeaa virkaansa ja sitten pääsee kasaa mopon tuohon työhuoneeseen. Ajattelin vaikka oli muutakin näperrettävää tiedossa että nyt kokoilen sitä koriste maalausta jos oikeen huonosti menee pääsen tallille vetämään korjaus maalauksia kun sää on tällainen. Viimeksi kävin niin oli jo lämmityksetkin heränneet tosin -20 ei oikein jaksanut nitistää mutta kymppi voisi olla sellainen raja että tallillakin alkaa olemaan lämmintä. Ehkä jopa maksimaalisempi kuin tuo muutaman asteen plussaa koska lämmitys ei oikein noteerannut sitä ollenkaan. No jokatapauksessa kun saadaan muut muuttohommat ensiviikolla hoidetuksi lähen taas tallille vetää viimeiset kaksi osaa toiseen kertaan, tankin ja yhden sivumaskeista. Niihin ei nyt sitten voinut vielä koriste maalausta kokeillakaan.

 Ensin otin työn alle etulokarin, sen pohjatyöt sain aika nappiin menemään ja se nyt ei ollut niin kolhuinenkaan kaikki piirteet on ihan hyvässä jamassa. Se onkin ehkä näistä se paras osa sekä runko. Vaikka rungossakin oli itse asiassa jo valu vikoja mutta niillehän nyt ei voi mitään tuo runko kun on jotenkin velettu tai puristettu siinä on erillaisia saumoja ja joitain skröpelöitä jo ihan omasta takaa. 

 Lokariin tuli tuollaiset kehys raidat ja vielä jossain vaiheessa vedän ruskulla kärkikuriot pitkin keskiosaa mutta se on tehtävä varmaan ihan ruiskulla. Pensseli tuntui sopivalle käteen kun aikasemmin tuli tehtyä astioiden kultauksia hoksasin nopeasti miten saan liikkumattomaan tuotteeseen kanssa vedettyä tasaisen raidan. Se meni aika 8+ arvosanoin. Olen siis lopputulokseen tyytyväinen. Toki haasteelista oli maalin kovettuminen jotan ei ollu paljon aikaa turhaan kikkailuun, en tiedä olisiko kovettimen vähäisempi määrä auttanut asiaa mutta tämä meni nyt näin, ohennetta ei aluksi ainakaan voinut laittaa yhtään enempää muuten oisi lähtenyt valumaan. Runkoo tuli muutama kohta jotka korostettiin valkosella, kuvassa tuo valkoinen on liian valkoinen oikeasti kyseessä kermanvaalea. Lamppu koteloon tuli pari korostusta ja etukehys tulee myös valkoiseksi jossain vaiheessa kun pääsen ruiskun varteen. Sivu säilytys koteloiden kannet sai reunukset ja niiden kiinnitys ruuvi tulee olemaan myös valkoinen. Itselleni lopputulosta katsellessani tuli kyllä joku viiskytluku mieleen. No mut olen mielestäni 8+ tienoilla vielä tässä vaiheessa pohjaväri varmaan vähän vähemmän mutta minkäs teet, ensi kerralla kun teen projektin hankin kyllä ruiskutuspakkelia saahaan skröpöt ja muut sellaiset peittoon.

 Toinen lokari tuotti vähän ongelmia siinä kun oli paljon linjassa kolhua ja epätasaisuutta viivasta tuli sitten sen näköinenkin mutta maalauksella sain huijatuksi aika hyvin eli ei niin näy että siinä yhdessä kohdassa on todellakin ollut iso klommo ja painauma. Tästäpä on hyvä jatkaa, tänään on vähän hoidettava muuttohommia mutta siinä samalla voisi etsiä uudet ruuvit lokareiden kiinnitykseen tai putsata nuo vanhat katsotaan mihin päädyn, rungon kun voi tässä kohtaa jo oikestaan kasata lokareiden osalta.