Kaivetaampa vähän kesän muistoja, talvi kun on tulossa vaikka eipä tuo juuri vielä sellasia merkkejä ole antanut pitkää syksyä tiedossa vettä ja märkää. Mutta mikäs sen mukavempaa tässä pähkäilessäni talvirenkaiden vaihtamista ja kumiongelman korjaamista voipi hyvin pureskella vähän elämän hienointa reissua toki raskasta mutta hienoa. Tuota kuvaa alla kun katson aina vihmoo sydämmessä ikävä.

 

Toivo Pappa uittohommissa

 

 29.06.2013 04.00-21.45 440km vaikkakin piti olla vain 370km.

 

Keväällä tuli jossain vaiheessa sitkeä päähän pisto. Muistin kuinka Toivo Pappa oli  puhunut että voisi joskus ottaa ja ajella Tunturillaan meitä tänne Etelä-suomeen katsomaan Viitasaarelta. Hän kuin ei omistanut autoa saati ajokorttia, kulkineena aina ollut Pappa Tunturi.

En tiedä menikö aika papan edelle mutta tätä haavetta ei ehtinyt koskaan toteuttaa. Mutta mopo jäi ja sen etsimisestähän se kaikki tämä minullakin lähti. Kesä muistosta 1987. Kun opettelin Papan mopolla kesälomalla ajelemaan ja se onkin sitten ihan oma tarinansa. Vaikkakin jäi Papan mopo löytymättä, löysin itselleni Pappa mopon.

 

Papalla oli mulle isompi merkitys elämässäni kuin osasin vielä lapsena edes ajatella. Hyvin tärkeä ihminen jonka vasta näin Papan mentyä ja itseni aikuistuttua, olen oppinut ymmärtämään. Olin itse jotain 15v. kun Pappa nukkui pois silloinkin se oli suuri suru mutta näin jälkeenpäin vasta olen oppinut ymmärtämään menetyksen merkityksen. Mitä kaikkea hän vei mukanaan ja ennen kaikkea mitä hän jätti minulle jälkeensä.

 

Juhannukselta alkoi loma, Juhannus vietettiin perhetuttujen luona ja minua hiukan harmitti kun en saanut mopoa mukaan, olisin halunut hiukan tutkailla sen kanssa Punkaharjun maisemia. Auto ei ollut parasmahdollinen ja meidän työsuhde autolla ei paljon mopoa kuljetettu. No tuli Juhannus kuitenkin vietettyä ilman Mopoakin. Viikolla sitten tuli vahvistus että lähdetään Keski-suomeen viikoksi oleilemaan Serkun mökille, Minä, äiti ja lapset. Tässä se on kohta milloin toteuttaa haave. Ajattelin laittaa kesäloma rahani auton vaihtoon ja vaihdoinkin sitten jo jonkin aikaa katsomaani tila-autoon joka toimii pakuna että perhe autona. Ei se mikään kaunistus ollut mutta mun tarpeisiin oikein hyvä. Kun jo aikaisemmin olin pähkäilyt että jos matkoillani jotain sattuu millä perhe tulee minut hakemaan. Toki olin aina keksinyt jotain. Mutta nyt saattoi luottaa siihen että minut saahaan kyytiin jos tulee ongelmia ja perhekin kulkee siinä mukana.

 

Juhannusta laiturilta

 

Siitä se sitten alkoi reissun suunittelu. Tai olin jo parikuukautta kattonut isojateitä kiertävää reittiä ja valmistanut itelleni paperi kartankin. Suunitelmissa oli mennä Leivonmäen kansallispuistossa käväisemään ja reitille tuli n.370km matkaa. Toinen vaihtoehto oli ajaa niin että tulen Papan kotikulmien kautta määränpäähän mutta kilometrejä olisi tullut lisää reilustikin tosin maisemat ois voineet olla aika kivat kun kahden järvialueenkin läpi oisi päässyt ajelemaan. No kuitenkin päädyin että Jyväskylän kuvetta sivuten ajellen.

 

 Edeltävänä iltana vielä vaihtelin öljyt, renkaat katsoin tarkkaan kaikki, taisin vaihtaa toisen sisäkuminkin. Pinnojen tarkistus jne. Tavaran pakkaus mitä mahtaa tarvita mukaan. Kyytiin otin työkaluja, varatankilisen ja rengas vaahto mitä oli tulla yhdellä reissulla oppinut käyttämään vaikkakin tajusin sen toimineen vasta kun olin jo pelastettu. Uusia tulppia mukaan. Kyllä sitä tuli aika tarkaan mietittyä, vara kännykät jos akkuloppu yms. Lapsille opetin Tabilla navigoinnin jos minut pitää pelastaa jostain jumalan selän takaa.

 

 Tunnelma oli aika kohillaan. Pappakin lähti valokuvassa matkaan mukaan, suunitelin myös että käväsen perillä ostamassa kukan ja käyn haudalla. Lapset vähän ehkä jännitti että mitä jos eksyn olemasta mutta ehkä tuo Navigointi sai heidät vähän rauhoittumaan että kyllä minä sieltä löydyn jos jotain sattuu. Iltaa siinä touhutessa lastenkanssa ihailtiin meidän talon yli menneitä kuumailma pallojakin ja pakkailtiin heillekin autoa valmiiksi. Mummin oli tarkotus tulla puolenpäivän maissa heitä hakemaan ja autoa että lähtevät minun perääni muutama tunti myöhemmin ja voisimme ehkä matkalla käydä jossain samassa paikassa syömässä.

 

Illan muita matkailijoita

 

Illalla ei meinanut uni tulla mutta pakko oli yrittää nukkuakkin, suunnittelin että lähden siinä viiden kieppeillä ajamaan ja kun olin katsonut että sellainen 12h matkaan menisi niin olisin sitten sopivasti iltasella perillä, sekä matkan varrella jossain sopivilla nurkilla ruokailemaan lasten ja Mummin kanssa. Mietin että miten pitkälle mahdan päästä ettei tule ongelmia mopon kanssa ja kaiken laista taisi päässä pyöriä ja tuli se uni sitten vihdoinkin.

 

 Aamu neljän jälkeen heräilin, Aamukahvia siinä keittelin ja tarkistin vielä että akut oli ladattu puhelimiin, naviin ja kameraan, kartta oli tulostettu ja etapit merkkailtu. Muiden vielä kuorsatessa vetäisin lämpimästi päälle ja varasin sade vaatteita ja vaihtovaatetta vielä mukaan. Oli meinaan luvannut sadetta tänne alku matkaan heti aamusesta.

 

 Sitten ei kun mopo käyntiin, taluttelin piha-alueelta mopoa vähän matkaa etten herätä naapureita. Oli jotenkin niin erikoinen tunnelma ettei oikein osaa kuvaillakaan. Tiet olivat aivan tyhjiä ketään ei liikkunut missään, hämmästeltiin toisiamme yhden koiran ulkoiluttajan kanssa ja siitä sitten lähdinkin vankkurini kanssa liikenteeseen.

 

Hiljainen on kylätie klo 5.00 aamulla

 

Ei kyllä näkynyt tätä koiran ulkoiluttajaa lukuunottamatta ketään missään, keskustasta poistuessani ei auton autoa ei likeen liikettä missään. Aamun kosteus hytisytti hiukan vaikka olinkin pakannut itseni syys varusteisiin. Vanhaa Lahden tietä kulkiessani tuolla jossain 10km ajettuani edessäni käveli joku joka käytti tietä aika leveästi hyödykseen pelkäsin että jos joku ajaa vielä autolla ohi tuohan voi jäädä alle, siis joku lauantai aamun juhlia kotiin matkalla. Tähän mennessä ohitseni oli ajanut kaksi autoa ja yksi taksi. Jonkin aikaa huvituneena seurasin sivumyötäistä valsia kunne kääntyi jollekin hiekkatielle kaiketi matkalla kotiinsa. Sen jälkeen ei taas näkynyt ketään. Mäntsälään tullessa jo joitain liikkujia oli liikenteessä mutta aika hiljaisilla kaduilla sain ajella. Näiltä main olen ottanut kuvia pojan kännykkään jotka sitten vahingossa poika poisti ennen kuin kerkesin siirtää ne koneelle, kameran laukusta ottaminen oli sen verran haasteelista ja faceen päivittäminen niin päädyin ottamaan kuvia pojan kännyllä. Mutta siellä ne nyt on ei missään joten kuvina tätä reissua ei tule kerrottua kovinkaan paljon.

 

 Mäntsälän jälkeen moottoritien ylitys paikalle mulle on tullu vakio pysähtymis paikka siellä pysähdyin vesijärven reissullakin niinkuin nyttenkin. Lahden moottoritiellä oli jo joitain kulkioita ja tässä kohtaa tajusin että kahvi termarissa olisi ollut kiva juttu. Saisin aamukahvit vasta Lahdessa.

 

Mäntsälä Lahden motarin ylitys silta

tuttu lehvähdyspaikka.

 

Tästä tähdättiin sitten kohti Lahtea. Matkalla pysähdyin kerran ja siellä törmäsin pellon laidassa muutamaan peuraan, töllisteltiin toisiamme sain napattua kuvankin mutta sehän on nyt siellä jossain. Vähän matkaa ajettuani vaihtuikin sitten läänikin. Tämä oli tuttu reitti kun Hollolaan aikaisemmin ajelin. Lahteen tullessa törmäsin Bensikseen johon ajattelin mennä kahville mutta eihän se auennut kuin parin tunnin päästä, jäin siis ilman kahvia. Pidin Pensiksen pihassa pienen evästauon ja siinä kävi poliisitkin ihmettelemässä matkaaja pappamopoa ja toivottamassa meille hyvää matkaa.

 

Ja lääni vaihtuu

 

Lahden keskustan läpi. Oli aika hieno fiilis kun melkein ylhäisessä yksinäisyydessä cruisailin keskustan usean kaista liiketeen jakaajassa ja mietin että mihin suuntaan  4 suunnasta menenkään . Tien numero oli katottu valmiiksi jo edellisellä pysähdyspaikalla ja oikeaan suuntaa lähdin eli kohti Savontie 140 ja Vierumäki.

Savontiellä törmäsin Jänikseen, se lähti kisaamaan mun kanssa ja juoksi pari kilsaa mun edellä, yritin napata tilanteesta videota mutta eihän se nauha lähtenyt pyörimään ja kaveri paukas metsään kyllästyttyään perään ajoon. Tällä tiellä jo törmäsin muutamaan fillaristiin ilmeisesti matkalla myös jonnekin reppu selässään.

 

 Vierumäellä mietin että vois olla se kahvi paikka paikallaan jo mutta en mä oikein löytänyt sellasta sopivaa paikkaa. Kunnes saavuin sitten Heinolaan pidin pitemmän tauon Heinolan Teboililla. Kahvia ja lepo tauko kului ehkä tuommoinen vajaa tunti tutkaillessa reittiä ja aamupalaa nautiskellen. Kello oli jotakuinkin 10 kun sinne saavuin ja tällä kohtaa Mummokin jo soitteli että suunittelevat lähtevänsä kohtapuolin ja meillä tuli vettä kuin aisaa kyseli että olinko kastunut matkalla mutta olin jo unohtanut koko sateen uhkan. Ei ollut vettä tullut tippaakaan.

 

Tältä hulpean mäen päältä yritin ottaa Heinolan sillasta kuvaa

Mäen päältä se näkyin niin hienona ja uljaana tuolla

kaukaisuudessa tässä kuvastakin se kyllä löytyy

jos osaa katsoa mutta minä sen vain tiedän =)

 

Oli mulla Heinolan kanavastakin hienokuva mutta ei ole enään. Siispä matka jatkuu Heinolasta kohti

Vitos ja Nelostien risteystä Lusiin. Päivä oli jo puolessa kaiketi kun olin Lusissa ja Nelos Vitos teiden risteyksessä. Risteys on aika vaikuttava katsella näin niikun pikkuisena ison valtatien viereltä. Sielläkin oli jo paljon liikkeellä pyörilijöitä ja ulkoilioita. Vanhatie taitaa olla suosittu retkeilijöiden käyttämä reitti.

Tällä kohtaa katselin omaa reittisuunitelmaa, oisin ehkä voinut lähteä myötäilemään nelostietä jolloin oisin joutunut poikkeamaan nelostielle jollain kohtaa ja joku oli vihjannut että nelostiellä on ikävä ajella kun Rekkaliikennettä on paljon joten kohti Lusia. Lusiin olikin sitten aika jännittävä matka, hiekkatie ja todella karkea muutamia kilometrejä ajettuani alkoi jo väsyttää jännittäminen että kestääkö mun renkaat. Edellinen kohtalokas matka päättyi juuri tällaisen hiekkatien pätkän jälkeen rengas rikkoon. Siellä jossain jumalan selän takana ei ollu asutusta ei ollu muutakuin metsää ja paarmoja. Kunnes tulin Koittiin ja tien risteykseen 4251 ja 423 Tässä risteykseesä oli asfaltti tietä jo kaikkiin suuntiin, siinä oli joku kyläkaupan omainenkin ja pidin pienen tauon. Mietin että lähtisinkö kuitenkin ajamaan tietä 423 mutta tulisin taas nelostielle ja joutuisin sitä ajamaan Joutsaan asti, siispä päätin pitää pääni ja ajaa suunittelemaani reittiä Joutsaan.

 

 Asfaltti tietä jatkui jopa vajaa kilometri 4251:tä. Ja taas alkoi soiratie joka sai jännityksen ylimilleen mitäpä jos nyt taas pamahtaa mutta ei kuitenkaan renkaat oli vaihdettu uusiin edellisestä oppien ja ne tuntui kestävä aika mukavastikin. Eipä siellä liikennettä ollut juurikaan muutamia mökkiteitä haarautui sinne tänne. Törmäsimpä kuitenkin siellä kaistapäähänkin. Ensimmäisellä kertaa tuli vastaan niin että mulla meinas mopo lähtee käsistä mutkassa kun tuli niin rehvakkaasti keskellä tietä ja säikähdin, hyvä että en ollu ojassa savupilvestä hiekkaa räkiessäni kirosin että on se nyt perhana mutta kukapa ei mökkitiellä vähän rallia harrastaisi. Mutta ei mennyt kauan kun kaveri tuli takaisin ja sitten se jo tuntui kiusan teolle kun sama juttu väistän reunemmaksi ettei aja päältä ja taas köhittiin hiekkaa keuhkoista, hitto että otti kupoliin, kyllä luulisi tajuavan että jos olin vastaan tulo matkalla reitillä niin takastulomatkalla en muutamien minuttien päästä ole vielä kovinkaan kaukana hänen reitiltä. No kiukkua kesti jonkin aikaa ja kohta vaihtui läänikin hitto mä oon keski-suomessa.

 

Joutsaan matka vie ja tauko paikallansa

 

 Soratienprinsessana ja jännistyksestä alko olemaan jo tauon paikka. Ensin meinasin että ajan Joutsaan asti ja sit pidän pidemmän tauon mutta tällä kohtaa piti jo mopokin tankata. Pidimpä tässä kohtaa tien penkalla pienehkön tauon tankkasin mopon ja itseni kunnes paarma porukka ei antanut mulle enään rauhaa alkoi olla jo aikasen kuumaa ja kun tuulen virekkään ei käynyt häätivät paarmat mut pois varjopaikaltani. Ja Joutsaan.

 

 Soratie ei tuntunut loppuvan ikinä se vaan jatkui ja jatkui. Mutta oli se tämä tien 4251 pääkin sitten asfaltoitu n. 1km matkalta ennen Joutsaan kääntyvää tietä Pertunmaantie 428.

Joutsassa mietin taas että mihin menisin kahville mutta se olisi vaatinut nelostielle ajoa tai keskustaan, hörpin mukaan otettua juomaa ja jäähyttelin mopoa tovin iltapäivän helle oli kovimmillaan. Taas oli päätettävä että lähenkö tästä nelostielle mutta ajattelin edelleen että jos liikenne on kovaa ei siellä ole kiva ajaa ja lähdin jatkamaan Kangasniementietä 616 josta oli tarkotus lähteä sitten Leivonmäen kautta kohti Jyväskylää.

 

 Muutama kilometri jälkeen Joutsan porukat soitti että ovat Joutsassa ja sattuisinko olemaan kahvin tarpeessa he olivat jollain Joutsan Bensa-asemalla. Kerroin että kerkesin jo lähteä liikenteeseen Joutasta, enkä vitsi enään ajaa takaisin 6km Kahvin takia niinpä päädyttiin että menevät odottamaan minua jonnekin eteenmäksi ja käydään sitten syömässä. Juuri Leivonmäen risteyksessä puhelin soi taas ja poika soitti että ovat Toivakassa jäävätkö odottamaan, miten kauan menee kun olisin siellä. Rupesin katsomaan navia ja se oli iso virhe. Se lähti ohjaamaan minua kangasniemen tietä edelleen eikä Leivonmäelle koska vanhan päivityksen mukaan siellä oli tietyö ja tietenkin asfalttitie oli nopeampi mutta autolla. Niin tuli tehtyä pieni ratkaiseva virhe arvio ja olisi vaan pitänyt katsoa paperikarttaa. Tuumittiin siinä että reilu tunti menisi joten turhaan jäävät minua odottamaan. Olin armottomasti jäljessä ja valitsisinko asfaltti tien vai jälleen soratien tietöineen, valitsin asfaltti tien ja siinä se hetken harkitsemattomuus kostautui . Lasten pettymyksen kuuleminen keskipäivän auringon paahde oli jo viedä hetkellisesti minut epätoivoon kun jatkoin Kangasniementietä eteenpäin. Siinä jo mietin että bensankin kaadoin loppuun ei ollu varatankkia eikä mitään nähtävissä seuraava tankaus paikka Toivakka. Niin lähtivät lapset ja Mummo jatkamaan matkaa kohti Viitasaarta ja jouduin luovuttamaan että törmäisimme matkan varrella. Vielä ajattelin että jos vaikka Äänekoskella mutta ei heitä voinut odotuttaa, meno hidastui mopo alkoi tarviimaan useammin jäähyttelyä, keli oli armottoman kuuma.

 

 Kohti Toivakkaa törmäsin jopa johki nähtävyyteen, ei Leivonmäen kansallispuiston maisemia jotka oli tarkoitus matkalla tarkistaa ei. Paljon ei ollut kuin huonoa asfaltti tietä ja julmettoman kokoisia ylä mäkiä.

Tämä nähtävyys oli kai joku vanha kärrypolun silta. Siinäkin pidin pienen jäädyttely tauon ja joitain onkioita oli sillalla onkimassa. Mietin että mistä hitosta mä itselleni saan bensiiniä tai syömistä kun matka vaan jatkui ja jatkui noide julemtun kokosien mäkineen. Jotka kyllä tuo mopo jaksoi ihmeen tarmokkaasti vaikkakin kuumuus oli tosiaan aivan tajuton.

 

 

Siis päivän helle, lasten pettymys ja oma ratkaiseva virhe meinasi suistaa epätoivoon tällä kohtaa jo mietin että tulisiko joku hakemaan mut täältä pois kun avustin mopoa mäissä minkä pystyin vaikka kyllä se ne nousi ja ei ollut kiinnileikkaamisesta tietoakaan, mutta silti takaraivossa jyskytti kiinni leikkaus pelon kokemukset aikasemmalta ajalta ennen sylinterin ja männän vaihtoa. Isot pisteet mopolle se kesti vaikka mun pää ei.

 

 Tällä reitillä kyllä tuli todettua että on Suomi aika kolkko ja ankea ainakin joltain osin. Tiet rakoili pahasti metsää metsää ja metsää. Maisemat olisivat voineet olla erillaiset mutta tuota samaa rikkoontunutta asfalttia, suuria mäkiä ja metsää katselin. Talo tuossa ja toinen viiden kilometrin päässä, vähän peltoa ja jälleen metsää. Tällä jossain vaihtui läänikin ja eksyin Etelä-Savoonkin ei ollu tarkoitus. Ja sitten Toivakantielle 4421, tästä syntyi melkoinen lenkki. Iso mäki toinen ja vielä yksi, isoja kelirikkoja asfaltissa kokoajan varot että et riko rengasta ajaen kuoppaan. Kunnes isomäki ja asutusta Toivakka!!! Mä pääsen syömään tankkaamaan jne. Syvä huokaisu mä niin tarviin tauon.

 

 Ensimmäinen kohde bensaa tankkiin, mopoon niin paljon kuin mahtui ja 5litaran vara tankki täyteen. Sitten etsimään ruokapaikkaa. Kahvia oli pakko saada. Toivakka mitä hittoa täällä joku tapahtuma ja väkeä kuin pipoa mutta kahvia on saatava.

 

 Jokseenin ironista se että edellisellä etapilla tai jo Lusista asti tunsin kaipuuta ihmiskontakteihin kun siellä hiekkatiellä ajoin ja mitien missä helvatan Jumalanselän takan olenkaan, toivoi näkevänsä edes jonkun jonkun jonkakanssa voisi vaihtaa sanan tai pari. Kun kurvasin Toivakan paikallisen pihaan siinä oli jutusteliaa mutta ne oli mulle aivan liikaa. Äkkiä kahvi naamaan ja karkuun tämä ihmismäärä on vaan liikaa. Vain muutamassa tunnissa oliko musta tullu erakko?  en sietänyt yhtään sitä väen paljoutta. Erään miehen kanssa vaihdettiin muutama sananen mopoista ja matkastani mutta muuten karkuun oli päästävä ja äkkiä. Hyppäsin mopon selkään, ei tässä porukassa voi nauttia ateriaansa ja k-kauppa eväät kantoon ja karkuun. Toivakan jälkeen alkoi mopokin vähän väsähtää ja ajattelin että joku mukavalevähdyspaikka niin pysähdyn syömään. Sellainen löytyi pinen pludakon Aitojärven kupeesta, missä oli mukava Paviljonkikin mihin istahdin evästämään. Siihen sattui yhden lapsen perhekin ja vaihdettiin muutama sananen, olivat pohjosista tulossa ja tuumivat että on mulla ollu matka ajaa jo tänne asti Etelästä. Olivat kotoisin meidän naapuri kaupungista. Mutta hekin vähän häiritsivät mietin että eikö hitto saa rauhassa ihminen evästää, aivan ristiriitaisia ajatuksia. Siinä tovi vierähti, odotin että perhe häipyy, nautin evääni ja vaihdoin mopoon tulpan ja taas kehräsi iloisesti. Ja matkaa kohti Vihtavuorta ja Laukaata.

 

 Jotenkin olin aivan ajatuksissani tässä taas luottamus katosi mun paperi karttaan edelleen oli virhe seurata navikaattoria jossain Vihtavuoreen tultaessa menin aivan sekasin jollain bensiksellä pysähdyin ja mietin mihin suuntaan tää navi oikeen näyttää näytti jotain ihan päin prinkkalaa ja onneks järki sanoi että en lähe ajaa kuopion suuntaan mitä navi meinasi vaan Laukaaseen halusin päästä vaikka mikä olisi. Siis onneksi järki sanoi että nyt en usko tota härpätintä. Vihtavuoressakin tein jonkin ihme lenkin navin opastamana pyörin siis pienen ympyrän. Laukaassa tulin jollekin kanavallekin ja siinä ennen sitä Bensiksellä pidin kahvi tauon. Tutkailin reittiä ja yritin itteni löytää paperikartalta ja löysinkin vissiin,  vähän jouduin hakemaan tietä Laukaassa kunnes törmäsin itseeni paperikartalla. Siinä jossain levähdys pakalla homma ihmetellessäni ja navista luopuessani soitti jo porukatkin että missäs menen olivat jo jonkin aikaa olleet perillä. Jouduin sanomaan että Äänekoskea kohti ollaan menossa, jossain Laukaassa olen kunhan taas pääsen kartalle niin matka jatkuu.

 

Kanava Laukaassa kaiketi...

 

 

Kartasta näin jälkeenpäin katsottuna olin Ilmeisesti Kuusaan ja Kapeekosken sululla. Tästä eteenpäin oli komeita vesi maisemia kyllä ja niistä nautiskelin. Päivän paahde alkoi hiukan hellittää vaikkakin edelleen oli helteistä täällä vierähti aikaa pysähdellessä ja katsellessa maisemia. Porukat jo vähän hätyytteli että missä viivyn mutta oli pakko sanoa että nyt tulen kun joudan, kiirettä ei voinut enään pitää. Näillä main kiitin luojaani hankkimistani lentosukista. Ei ollu jalat puutuneet yhtään koko matkalla perslaus kyllä senkin edestä.

 

 Olin siis päässy kartalle Suolahdentie 642 tietämillä siellä jossain ja matka jatkui kohti Äänekoskea se menikin aika reippaasti ja mukavasti ja alkoi Piristymään kun oli katsonut niitä upeita järvimaisemia ja ilta alkoi viileentyä. Äänekoskellakin taisin vähän suhata siellä täällä mutta ensimmäinen taukokohde oli ennen keskustaa Äänejärvi ja Äänekosken sillan kupeessa.

 

 

 

Rataslaivakin siinä kuului sumutorvia soittelemassa ja yksi porukka odotti kyytiin, oli matkalla Ala-keiteleelle siis Järvi. Jos olisin saanut selvitettyä määränpään ja se olisi ollu reitillä olisin hypännyt kyytiin mutta en siinä äkkiseltään saanut päätepistettä selville, jos joskus vielä teen uudelleen reissun kokeilen vesiteitäkin ja selvitän mihin se laiva vie. Täällä taas porukat jo huolehtivat että missä viivyn koska arvioitu aikani oli jo ylittynyt reilusti. Äänekoskella ja kerroin ilmoittavani heti kun Pääse Viitasaarelle.

Viitasaarelta olisi vielä joku 30km mun määränpäähän Kolimalle.

 

 Niin lähin Äänekosken keskustan kautta etsimään reittiä 4 tielle. Ja siellä oli jotenkin mukava pyöriä ja ihmetellä, oli Äänekosken keskusta jo kovin hiljainen, olikohan kello jotain kuusi illalla tai jotain sellaista, aika meni mulla niin nopeasti että en niitä etappi aikoja edes älynnyt seurata. En ollut kovasti edes päivitellyt faceen etappejani ja nekään ei kellon ajallisesti pitänyt oikein paikkaansa.

 

 Mämmensalmeen päästyäni oli jo niin leppoisa meininki ja meno että en siinä huomannut isoa kuoppaa tien vieressä mäessä ja siitä rysäytin niin että olin ihan varma että nyt meni rengas enkä pääse jatkamaan matkaa. Kurvasin tutulle Mämmensalmen sillan levähdyspaikalle. Jos olisi ollu uimapuku mukana oisin pulahtanut Järveen. Sen verran oli houkutteleva hiekka ranta ja pänni tuo pikku kolahdus josta mun onnekseni ei kuitenkaan koitunut mitään isompaa haveria ehkä joku pinna vähän narahti mutta mikään ei ainakaan vielä ollut poikki ja kumikaan ei tyhjentynyt luojan kiitos siinä tovin odotellessani että selvitän vaurioiden luenteen.

 

 Matka jatkui leppoisana kohti Viitasaarta. Nyt en kyllä muista sitä yhtä suurinta ylämäkeä Viitasaarelle tultaessa missä moni huonompi autokin hyytyy. Siinä alhaalla pidin tauon ja mietin että näikö ollen tuo on mopo ylös työnnettävä, siis se oli valtava loiva mutta ihan helvetin pitkä. Mutta mopo veti hitaasti mutta varmasti ittensä ja minut ylös, aikaa siinä kyllä saatiin kulumaan mutta ylös päästiin ja sitten reippahasti aleslasketellen. Niin yllättäin tuli tien viitta eteen että ihan ihmettelin että nytkö tämä matka alkaa olla tässä.

 

Mäessähän tämäkin ja ylämäessä. ja tästä lasketeltiin sitten

kohti Hännilänsalmea.

 

Siitä ei mennytkään enään kauan kuin onnesta puhkuen mielenkiintoisia fiiliksiä tuntien kurvasin Viitasaaren ABC:n pihaan, soitin että olen Viitasaarella ja nyt mä otan ja istun kahville ja pullalle. Mielessä kyllä kävi että tulkaa hakemaan mut tunnin päästä mä otan olusen. Oisiko kello ollut jotakuinkin kahdeksan tai jotain siellä päin ja tunnin kulutin ajatuksissa ja maisemia katsellessa Viitasaarella. Kymön selälle siinä katsellessani kauneimman sinistä ja kimaltelevaa järvenpintaa mieleeni juolahti että poikkeaisinko Penttilänhiekkaan Papan haudalle mutta lapset odottivat jo ja ehkä pelkäsin että viimekäynnin jälkeinen tunne purkaus toistuisi ja mä en pääsisi sieltä pois. Päässäni soi laulu sinistä järveä ja Kymölle päin katsellessani "Mun sydämmeni tänne jää"  Siitä sitten kohti lopullista määränpäätä.

 

 Siinä ajellessani Siniselletielle mietin mielessäni ja ajatuksissani että tässä sitä Pappa nyt ajellaan näetkös tässä mistä sinäkin olet ajellut usemmin kuin kukaan sun Punasella papalla. Hetken tuntui kun Pappan kanssa oisi ajettu rintarinna. Sinisellätiellä en pitänyt mitään kiirettä pysähdyin Kärnänkoskea ihastelemaan ja mietin että tähänkö tämä matka päättyi. Olisin voinut vielä jatkaa vaikka kuinka pitkälle. Ajoin ohi Kymönkylän risteykseen minne Pappa olisi matkallaan kääntynyt. Tuli mieleen lapsuuden kesät kun tultiin Asuntovaunu reissuilta ennen kotiin paluuta tätä samasta tietä sukulaisia tervehtimään. Tuli kaikki sukulaiset mieleen ketkä ovat sitä tietä jo kauan sitten tarponeet kärrypolulla tai millainen se oli vuosisadan vaihtuessa kun niitä sukulaisia oli tällä välillä asustellut Viitasaari Keitele. Ja vieläkin monet sukulaiset asuivat tämän yhden tien varrella. Sinisentien. Olisin voinut poiketa vaikka missä ja kenen luona mutta lapset jo odotti malttamattoman serkun mökillä ja sinne oli mentävä.

 

 Vielä kolimalle vievän hiekkatien varrella viivyttelin ja viivyttelin tunnelmoin. Mutta lapset odottivat jo. Käännyin rantatielle ja en olisi malttanut luopua tästä vaiherikkaasta matkastani vieläkään. Jälkeen yhdeksän pysähdyin mökin pihaan ja lapset juoksimat tervehtimään ja halimaan. Kahvi ja sauna odotti mutta olin vieläkin niin tunnekuohuissa että meni tovi ennen kuin pystyin rauhottumaan kesäloman viettoon.

Poika odotti puhelintaan ja saatuaan sen huomasi kortin olevan täynnä ja vahingossa poisti mun kaikki kuvat mitkä hän puhelimellaan otin. Olisi ollut hienoa katsella niitä näin jälkeen päin, mutta on ne painuneet niin syvälle tuonne mielen sopukoihin että eipä sillä ollut niin isoa merkitystä. Ja ehkä vielä teen tämän uudelleen ja toisin, saa nähdä...