10.2.2014%20-%201-normal.jpg

 Oi mikä aamu. Heräsin ihan tumussa aamulla en vieläkään ole saanut kerättyä tarpeeksi voimia kahden täyteisen viikonlopun jäljiltä. Mietin tuossa eilen että hemmetti joskus sitä teki toisessa työ paikassa viikon väsymättä muutaman hassun tunnin yö unilla ja vielä tosi fyysisesti raskasta hommaa eikä tuntunut missään, joudunko jo myöntämään että alan tulla iäkkäämmäksi kun olen jumittunut sinne alle kolmeen kymmeneen mielessäni. Ei jaksa riehua kuten ennen. 

 Kuitenkin aamukahvia hakiessa pihamaalta kumoitti aika kaunis yllätys. Piha loisti valkeuttaan. Ja kävihän siinä mielessä että ollaan plussalla ja mopo ois aika mukava menopeli just tähän säähän mutta eih typerys tuli eilen mihen kyydillä töistä kotiin ja jätti auton sinne en viitsisi sitäkään siellä montaa viikkoa seisottaa. Tietty voisi hypätä mopon kyytiin ja ajella töihin tuoda sitten mopon että auton illalla mukanaan. No tässä minä kulutan aikaa kun olisi pitänyt lähteä jo kirjoittelemalla ja nautiskelemalla kahvista. Ehkä huomenna olisi vielä yhtä ihana keli. Paksulumi nuoskainen sellainen pihamaalla ei äänen ääni tule lumen läpi ihan mahtava keli siis. Niitä kelejä joista mä olen aina nauttinut samoin kuin niistä pienen pakkasen lumisateesta joka kanssa toimii mitä parhaimpana äänieristyksenä ei kuulu kuin lumihiutaileiden laskeutuminen se on mahtavaa. Siis en aja tänäänkään vaan juon kupin kahvia vielä pihamaalla ja yritän päästä töihin. Tänään jo ehkä jaksaisi aloittaa mopon siirron työhuoneeseen ja viikon loppupuolella jatketaan loppujen osien maalausta.